Seuraava tarina: Eimu ja kevätjuhla tulossa

 Seuraava tarina: Eimu ja kevätjuhla on työn alla. Kirjoittamisessa on sellainen puoli, että sitä voi tehdä vain kun kirjoitusmoodi käynnistyy eli sitä odotellessa! Tarinalla on jo alku, ja tarinan päätteeksi alkaa Eimun ja kavereiden ansaittu kesäloma. ☀️

Read More

Lukuviikko ja ulkona lukeminen

 Lukuviikko 17-23.4.23 lähestyy! 

Myös kevät on jo pitkällä. Miksipä ei viettäisi osaa lukuviikon tunneista ulkona lukien. Luonto rauhoittaa ja voi auttaa keskittymään myös niitä, joille se on muuten vaikeaa. 

Eimun tarinoita on helppo lukea myös ulkona; ne ovat mukana vaikkapa ipadilla. Kivoja lukuhetkiä kaikille! 

Read More

Eimu ja Lohikäärmemaa

 Koulussa (AAK-KO-SET)

Oli tammikuu. Ensimmäistä luokkaa oli käyty puoli vuotta.  Äiti ja isä olivat koululla käydessään sanoneet opettajalle, että Eimun pitäisi oppia jo lukemaan. Heidän mielestään ei riittänyt, että Eimu harjoitteli yhä kirjaimia ja ta-va-si joi-ta-kin sa-no-ja. Heidän mielestään Eimu tarvitsisi tukiopetusta ja paljon harjoittelua, että hän oppisi pian lukemaan.

Eimua harmitti. “Aakkoset. Eimu ei muista niitä”, oli isä sanonut. “Mitä siitä?” Eimu ajatteli. Hänen mielestään ei ollut mitään tiettyä päivää, jolloin olisi pitänyt osata lukea. Ja osasihan hän piirtää ja kuvista kuka tahansa saattoi ymmärtää, mistä oli kyse, vaikka ei olisi puhunut edes samaa kieltä.

Eimu ei halunnut enää opetella lukemista. Vaikka joskus häntä kiinnostikin, mitä jossakin luki (esimerkiksi se, mitä lohikäärmeet olivat kirjoittaneet kallioseinämiin Lohikäärmemaassa). Hän katsoi pitkään vanhempiaan, vilkaisi opettajaa, veti hupun kasvoilleen ja halusi olla yksin.

Opettaja katsoi Eimua, sitten hän katsoi Eimun vanhempia ja näytti huolestuneelta. Hän osoitti kädellään kevyesti Eimun suuntaan ja nyökkäsi. Eimun vanhemmat katsoivat toisiaan ja ymmärsivät mistä oli kyse. Aiheesta ei olisi pitänyt keskustella Eimun kuullen, he ajattelivat. Kuin yhteisestä päätöksestä, keskustelu vaihtui muuhun.

Eimusta oli tylsää kuulla, kun hänestä puhuttiin. Se oli ärsyttävää, eikä Eimu tiennyt mitä tehdä. Toisinaan hän alkoi pomppia ja kysellä kaikenlaista äidiltään ja isältään, jotta voitaisiin jo lähteä kotiin. Toisinaan hän vetäytyi omaan maailmaansa; Lohikäärmemaahan, sinne, missä hän nytkin oli. 

A…A…K...O...S...E...T…hän mutisi itsekseen. Kyllä minä ne vielä opin.

 

Eimu piirtää Lohikäärmemaan

Matematiikan tunti alkoi, mutta Eimu jatkoi piirtämistä. Opettaja heijasti älytaululle tunnin ensimmäisen tehtävän. Eimu mietti mitä vanhemmat olivat sanoneet eikä hän  tykännyt siltä. Hänestä oli niin turhaa väittää, että pitäisi osata lukea tiettynä päivänä, tietyssä iässä, ehtisihän sitä myöhemminkin. Kaikki aikuiset osaavat; ainakin Eimu luuli niin. 

Eimulla oli paikka, jossa hän viihtyi yksin ollessaan. Toisinaan Eimu meni sinne myös koulussa, mikäli asiat menivät sekaisin tai jokin oli liian vaikeaa. Se oli Eimun pakopaikka. Samalla se oli paikka, jossa hän saattoi kerätä rohkeuttaan, jotta voisi kohdata niin lohikäärmeet kuin krokotiilit, sekä arkisemmatkin vaikeudet, kuten vaikkapa aakkosten opettelun.

Lohikäärmemaassa Eimu saattoi olla sankari. Eimun ystävinä siellä olivat suuri lohikäärme Uljas ja pienempi lohikäärmelapsi nimeltänsä Aurinko. Eimu osasi kirjoittaa ja tavuttaa jo heidän nimensä: UL-JAS ja AU-RIN-KO, vaikka ne muuten olivatkin niin vaikeita asioita Eimulle.

Usein Eimu piirsi seikkailuistaan Lohikäärmemaassa. Jokainen oppilas oli saanut vuoden alkaessa oman puuväripaketin. Eimun kynät alkoivat olla jo teroitettu lyhyeksi, niin paljon hän oli piirtänyt.

Eimu tykkäsi piirtää tarkasti. Hän piirsi kaikki yksityiskohdat, joita oli nähnyt Lohikäärmemaassa. Siellä oli upeat vihreät niityt, joilla saattoi nähdä kauniita, värikkäitä (ja toisinaan vähän pelottaviakin) lohikäärmeitä makoilemassa päiväunilla. Toisinaan taas pienemmät lohikäärmeet harjoittelivat tulenlieskojen puhaltamista. Siellä oli myös Muurahaistenluola, johon lohikäärmeet eivät olleet tervetulleita, mutta Eimu oli siellä käynyt kevätkekkereillä, katsomassa muurahaisten keväisen pesänrakennuksen kuhinaa. Siellä oli joki, jossa kuhisi kiiltäviä kaloja, sellaisiakin, joita Eimu oli nähnyt ollessaan Papan kanssa kalassa. Joskus Eimu toivoi, että voisi näyttää Lohikäärmemaan Pappa ja Mamma Mialle. He eivät varmasti säikähtäisi, vaikka Aurinko puhaltelisi pieniä tulenlieskoja heitä kohti. Aurinko teki aina niin, kun ei tuntenut uusia tulijoita.

Lohikäärmemaassa oli kaikki hyvin. Aiemmin siellä oli ollut pimeää, mutta Eimun tultua yhä uudestaan ja uudestaan sinne, paikka  oli muuttunut valoisammaksi. Aiemmin Lohikäärmemaassa oli ollut pelottava peikko, joka oli estänyt valoa tulemasta sinne, mutta nyt se oli karkotettu yhteistuumin kauas Lohikäärmemaan ääriin. Siellä se saisi harjoitella ystävällisenä olemista ja sitä, että ei enää kiusaisi muita pimentämällä kaikkea pahoilla ajatuksillaan. Nyt kenenkään ei tarvinnut pelätä Lohikäärmemaassa, vaikka toisinaan siellä tapahtuikin monenlaista jännittävää. 

Lohikäärmemaassa ollessaan Eimu saattoi harjoitella vaikkapa miekkailua. Sitä opetti kaikkein suurin Lohikäärme Angora. Angora aina kannusti Eimua kokeilemaan uudestaan, jos hän ei joskus onnistunut. Angoran sisko Lyyra piti koulua lohikäärmelapsille. Koulu oli rauhallisessa paikassa, luolassa, jossa oli yllin kyllin tilaa ja sen katossa oli siellä täällä pieniä ametisteja. 

Lohikäärmemaan koulussa harjoiteltiin muun muassa aakkosia. Mutta ei niin kuin Eimun omassa koulussa, vaan ihan muulla tavoin. Lohikäärmeet nimittäin eivät istuneet ja kirjoittaneet, vaan he tekivät lieskoja taivaalle kirjainten muodossa. Harjoitellessa ei aina onnistunut, joskus U:sta tulikin O tai A:sta V. Kaikilla oli hauskaa lieskoja katsellessa ja jokaista kirjainta kokeiltiin yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes se onnistui. Eimu taas ei voinut tehdä lieskoja, joten hän kirjoitti liidulla seinälle; paikkaan, jonka Angora oli antanut hänen käyttöönsä, kaiken, minkä oli nähnyt lohikäärmeiden tekevän taivaalle. 

Toisinaan Eimu liittyi mukaan koulutunnille, kun ei ollut liian väsynyt oman koulun harjoittelusta. Eimu ei tietenkään voinut tehdä lieskoja, mutta silloin hän kirjoitti kirjaimia Lohikäärmemaan pehmeään hiekkaan, niin pehmeään, että sellaista ei oltu nähty lähes missään. Hiljalleen Eimu oppi, kirjain kirjaimelta, virhe virheeltä, ja aina onnistuessaan hän huomasi Lyyran tyytyväisenä hymyilevät kasvot vierellään. 

Opettaja ihastuu Eimun piirroksiin

Tunti oli päättynyt. Opettaja tuli Eimun luokse ja pyysi, että voisi nähdä Eimun tehtävät. Eimu jähmettyi. Mitähän opettaja sanoisi, kun näkisi, että hän ei ollut tehnyt tehtäviä  lainkaan. Opettaja nosti kirjaa katsoakseen tehtäviä. Samalla alta paljastui piirros, jonka Eimu oli piilottanut tunnin päättyessä. Piirros oli kartta Lohikäärmemaasta. Opettaja otti nyt myös piirroksen käteensä ja katsoi sitä tarkasti. “Eimu, mikä tämä on?”

Eimu ei tiennyt mitä vastata. Ei ollut reilua, että hän ei ollut tehnyt tehtäviään, vaikka opettaja oli niin innokkaasti opettanut. “Se on sellainen piirustus” sanoi Eimu. 

“Tämähän on hieno!” sanoi opettaja. Eimun silmät kirkastuivat. Ehkä hän voisi kertoa Lohikäärmemaasta opettajalle. Hän pyysi opettajaa antamaan piirustuksen, jotta voisi kertoa siitä lisää. Opettaja antoi piirustuksen  ja hymyili.

“Tässä on Lohikäärmemaan portti. Ja tässä minä tapasin ensimmäisen kerran Uljaan ja Auringon. Ja tässä…” Eimu kertoili Lohikäärmemaasta. Opettaja kuunteli tarkkaavaisesti. “Oletpa sinä taitava. Paikka näyttää todella kiinnostavalta” sanoi opettaja. Eimu kiitti ylpeänä, ja alkoi pakata reppuaan. Nyt hän voisi kertoa kotona, että opettaja oli kehunut häntä koulussa. 

 

Voiko tulla mukaan? 

Opettaja oli miettinyt Eimun kertomusta Lohikäärmemaasta. Seuraavana koulupäivänä hän halusi jutella siitä lisää Eimun kanssa. “Olisipa kiva, jos minäkin voisin joskus tulla mukaan noin hienoon paikkaan” opettaja sanoi. Eimu kummastui ja katsoi opettajaa silmät pyöreinä. Siitä Eimu ei ollut varma pääsisikö sinne muita? Ja vieläpä opettaja. Mitä jos opettaja haluaisi alkaa opettamaan sielläkin aakkosia tai matikkaa. "Blaah" ajatteli Eimu, ja vain hymyili kummastuneena opettajalle. Oppitunti jatkui, mutta Eimu muisti opettajan ehdotuksen koko koulupäivän ajan.

Miksipä ei?

Eimu oli miettinyt opettajaa ja sitä voisiko hän tulla mukaan Lohikäärmemaahan. Eimu ei ollut vieläkään varma, mutta hän oli päättänyt, että voisi antaa opettajan kokeilla. Miksipä ei? Hän aikoi ehdottaa opettajalle, että jonakin päivänä koulun jälkeen he voisivat mennä sinne yhdessä. 

Koulupäivän päätyttyä Eimu meni opettajan luokse. “Kyllä sinä voit tulla minun kanssani Lohikäärmemaahan. Mutta sinun pitää olla siellä varovainen, etkä saa kertoa siitä muille” sanoi Eimu. “Oi, hieno juttu. Olinkin odottanut, että mitä vastaisit ehdotukseeni” vastasi opettaja. Sitten istuttiin alas. Ensin Eimu kaivoi esiin Lohikäärmemaan kartan, jonka hän oli näyttänyt opettajalle aiemmin. Sitten hän alkoi kertoa, mitä siellä voi tehdä ja mitä ei ja miten sinne pääsisi. Eimun kerrottua kaiken, molemmat vetivät päänsä syvälle hupun uumeniin ja matka alkoi. 

Eimu seurasi koko ajan, miten opettaja suhtautui retkeen. Hän oli päättänyt kuitenkin luottaa opettajaan ja halusi näyttää kaikki Lohikäärmemaan tärkeät paikat hänelle. Ensin he kulkivat yhdessä polkua pitkin joka johti heidät Auringon ja Uljaan kotipesälle. Täällä opettaja sai tervehtiä heitä; se oli hänen ensimmäinen tapaamisensa lohikäärmeiden kanssa. Opettaja näytti hieman aralta ja katseli vuorotellen Eimua ja lohikäärmeitä. Välillä hänen päänsä pyöri eri suuntiin, eikä hän tiennyt mihin katsoa. “Tässä on Uljas ja Aurinko” Eimu esitteli ja opettaja tervehti heitä. Sitten Uljas ja Aurinko alkoivat kertoa viimeisimmistä Lohikäärmemaan tapahtumista ja molemmat; etenkin Eimu kuunteli korvat höröllään.

Keskustelun jälkeen oli aika lähteä kiertämään paikkoja. Opettaja seurasi Eimua ja lohikäärmeitä tarkasti, ja oli melko hiljainen. Lohikäärmemaassa oli paljon kauniita maisemia, kummut nousivat ja laskivat, järvi kimmelsi kirkkaana, kuin sen pinnalla olisi ollut timantteja ja tuuli puhalsi kevyesti. Oli kaunis päivä; juuri sopiva opettajan ensimmäiseen vierailuun. 

Kierreltyään eri puolilla Lohikäärmemaata, he saapuivat lopulta lohikäärmeiden koululle. Lohikäärmeiden opettaja ei ollut paikalla; koulupäivä oli jo päättynyt. Kuitenkin he kurkistivat sisälle, ja nähtyään Eimun koulun seinälle kirjoittamat aakkoset ja sanat, opettajan ilme kirkastui. “Eimu, sinähän osaat!” opettaja totesi iloisena. Eimu hymyili kainosti, sillä hän tiesi, että hänen pitäisi vielä opetella paljon, kunnes äiti ja isä olisivat tyytyväisiä. Näin Eimu oli päätellyt koulussa käydyn  keskustelun perusteella.

 

Juhlat lohikäärmemaassa

Aurinko ja Uljas eivät malttaneet olla kertomatta muille lohikäärmeille, että Eimu oli tuonut oman opettajansa käymään Lohikäärmemaassa. He puhalsivat ilmaan suuret liekit, joissa luki teksti; “Tule koululle, Eimulla on vieras ja nyt juhlitaan”. 

Ensimmäisenä saapui Angora, joka olikin jo kaivannut, että voisi joskus tavata Eimun opettajan. Tai ylipäätään jonkun muun opettajan, sillä Lohikäärmemaassa ei ollut muita opettajia. Angora tervehti opettajaa kohteliaasti kumartaen, ja opettaja vastasi samoin. Oli kuin kaksi kuninkaallista olisivat tavanneet toisensa, toisen valtakunnassa vierailun aikana. 

Hiljalleen paikalle alkoi saapua muitakin lohikäärmeitä. Osa kantoi tarjottimia, osalla oli mukana erilaisia laukkuja, joista törrötti muun muassa ilotulitusraketteja ja muita juhlatarvikkeita. Lohikäärmeet pitivät juhlista ja he eivät olleet pitäneet niitä vähään aikaan, joten tervetuliaisjuhla oli paikallaan. 

Juhlahumua kesti aikansa, kunnes oli tullut iltahämärä ja aika lähteä. Ennen lähtöä lohikäärmeet halusivat vielä pitää pienen ohjelmanumeron ilotulituksen kera. Taivaalla leiskui eri väriset ilotulitukset, jotka lohikäärmeet sytyttivät puhaltamalla tulta. Se oli Eimusta hauskaa; sellaista ei ihan joka päivä nähnyt. Lisäksi lohikäärmeet olivat keksineet yhdessä, että näyttäisivät opettajalle, miten he harjoittelivat kirjaimia. Ja niin iltataivas sai uudenlaisen nähtävyyden, kun eri aakkoset ilmestyivät vuorotellen leiskuvana kohti tummuvaa taivasta. 

Lopulta lohikäärmeet saattelivat heidät takaisin lohikäärmemaan porteille ja toivottivat heidät tervetulleiksi uudestaan; ihan milloin vain. 

Paluu koululle

Eimu ja opettaja istuivat luokassa. Molemmat ottivat huput päästään. Aika oli pysähtynyt, koulussa kello oli vasta puoli kaksi, vaikka lohikäärmemaassa ilta oli ollut jo pitkällä. Opettaja oli mykistynyt, eikä tiennyt mitä sanoa. Nyt hän oli nähnyt kaiken sen mistä Eimu oli kertonut karttaa esitellessään. Eimu oli tyytyväinen, että oli ottanut opettajan mukaan. Oli hienoa jakaa itselle tärkeitä asioita. 

Lohikäärmemaassa oli taikaa, jota ei muualta voinut löytää. Siellä Eimu oli oppinut olemaan rohkeampi, ja hän uskoi nyt itseensä enemmän kuin ennen. Opettaja katsoi Eimua hymyillen; hän oli ylpeä siitä miten hienosti Eimu oli päihittänyt vaikeudet ja oppinut niin paljon. Opettaja rohkaisi Eimua jatkamaan lukemisen harjoittelua; missä se ikinä tapahtuisikaan. Eimu varmasti oppisi ja samalla olisi monta kokemusta rikkaampi. 

Read More

Lukemaan oppimisesta ja sen haasteista

Hei lukijat,

Eimun seikkailuiden seuraava jakso käsittelee lukemaan oppimiseen liittyviä haasteita ja niistä ylipääsemistä lapsen kokemana. Jakson nimi on Eimu ja Lohikäärmemaa ja odottaa valmiina sopivaa julkaisuhetkeä!

Lukemaan oppimisella on merkittävä rooli koko elämän polun rakentumisessa, sitä taitoa tarvitaan kaikkialla. Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia kokemuksia sinulla tai jollakin tuntemallasi on ollut lukemaan opettelusta. Onko se ollut helppoa/ vaikeaa, mitkä asiat ovat auttaneet oppimisessa? Onko ollut jokin tilanne, jossa olet nähnyt tai itse kokenut onnistumista, kun lukemaan oppiminen on ollut vaikeaa? Olisi hienoa kuulla kommentteja lukemaan opettelevilta, lukemaan opettavilta ja ihan keneltä tahansa. Kommentoi alle tai lähetä emaililla: eimukoulussa@gmail.com

Read More

Eimun seikkailut jatkuu!

Seuraavaksi julkaistava jakso Eimun tarinoissa on: Eimu ja lohikäärmemaa. Jaksossa Eimu kamppailee mm. lukemaan oppimisen kanssa. 

"Eimulla oli paikka, jossa hän viihtyi yksin ollessaan. Toisinaan Eimu meni sinne myös koulussa, mikäli asiat menivät sekaisin tai oli liian vaikeaa. Se oli Eimun piilopaikka. Samalla se oli paikka, jossa hän saattoi kerätä rohkeuttaan, jotta voisi kohdata niin lohikäärmeet kuin krokotiilit, sekä arkisemmatkin vaikeudet, kuten vaikkapa aakkosten opettelun."

Jakso julkaistaan kevään 2023 aikana. Seuraa @eimukoulussa blogia instassa, niin saat ajankohtaisesti tiedon heti kun jakso julkaistu! 

Read More

Eimun tarinat Instassa!

 Hei,

Eimun tarinoita postauksia voit seurata nyt myös instagramissa: Eimukoulussa (@eimukoulussa) • Instagram-kuvat ja -videot . Hyviä lukuhetkiä!!

Read More

Eimun joulu

Oli vuoden viimeinen koulupäivä. Eimu, Adam ja Lilli olivat ystävystyneet ja oli Eimu saanut muutaman muunkin kaverin koulusta. Nyt he kaikki odottivat koulupihalla vanhempiaan, jotka olivat jääneet juttelemaan sisälle opettajan ja muiden vanhempien kanssa. “Mitä sinä teet lomalla” kysyi Lilli Eimulta. “Me mennään perheen kanssa Pappa ja Mamma Mian luokse jouluaattona." Pappa ja Mamma Mia olivat kutsuneet myös Adamin perheen ja Lillin, mutta Lillin perhe oli lähdössä lomamatkalle Kanariansaarille. “Kunpa sinäkin voisit tulla”, vastasi Eimu Lillille. Eimu tiesi, että jos toivoo jotain oikein kovasti, se voisi joskus toteutua. Nyt hän ei ollut varma, kuinka kovasti toivoisi Lillin jäävän, sillä heidän perheensä oli suunnitellut matkaa pitkään ja olisi ikävää jos toive toteutuisi ja he peruisivat matkan. Eimu päätti toivottaa Lillille hyvää matkaa. He kaikki halasivat ja sopivat, että Lilli soittaisi heti aattona isänsä puhelimella Eimulle ja Adamille Papan ja Mamman numeroon ja kertoisi millaista Kanariansaarilla oli. Sekä myös sen, oliko joulupukki ehtinyt tulla sinne asti. Vai tulisivatko lahjat sittenkin kotioven taakse; mistä joulupukki tietäisi missä kukin kulloinkin matkusteli?

Jouluvalmisteluita

Mamma Mia siivosi kodin lattiasta kattoon ennen joulua.  Sitten hän koristeli koko kodin runsain koristein. Takan reunalle hän asetti kauniin jouluseimen, jonka hän oli tuonut Italiasta. Heillä oli aina niin kaunista ja etenkin jouluna koti oli kuin ihmemaasta. Kaikkialla tuoksuivat jouluiset mausteet Mamman kokatessa jouluruokia. 

Eimun ja Adamin perhe oli saapunut Papan ja Mamman luokse aattoaamuna. Eimua jännitti; millainen joulusta tulisi tänä vuonna?

Pappa piti jalkojaan takan edustalla. Hän oli käynyt hakemassa kuusen metsästä ja kengät ja varpaat olivat kastuneet syvässä lumessa kulkiessa. Papalla oli tapana lukea jouluisin tarinaa pojasta, jolla oli joulun tähti. Siitä tähdestä poika jakoi jokaiselle niin paljon iloa kuin kukin jaksoi kantaa. Jos kantajalla oli puhdas sydän, hän jaksoi kantaa paljon, jos taas ei, niin iloa mahtui vähemmän. Pojalla oli kädessään liekki, joka oli täynnä valoa ja ihmeellisiä asioita. Tarinan loppupuolella Pappa aina nukahti, sillä tarina oli niin rentouttava, että hän ei voinut enää pysyä hereillä. Tasainen kuorsaus täytti olohuoneen ja Eimu lähti katselemaan mitä Mamma puuhaili. Mamma Mia oli tehnyt monenlaisia perinteisiä jouluherkkuja Italiasta sekä Suomesta. Yksi niistä oli panettone, italialainen joululeipä, jota oli tarjolla joka vuosi. 

Lilli soittaa

“Mialla” vastasi Mamma puhelimen soidessa. Kuullessaan Lillin äänen puhelimen toisessa päässä Mamma lähti hakemaan poikia. “Moi Lilli” huusivat Eimu ja Adam yhteen ääneen. “Moi! Täällä paistaa aurinko, eikä ole yhtään lunta. Paitsi tuolla korkealla vuorella, siellä näkyy vähän valkoista.” kertoi Lilli. Eimu ja Adam kuuntelivat Lilliä korvat höröllään. Kumpikaan ei ollut käynyt Kanariansaarilla. Eimu kertoi Lillille, että illalla he söisivät yhdessä jouluruokaa ja avaisivat lahjat. Lahjat olivat ilmestyneet edellisen yön aikana kuusen alle. He eivät olisi malttaneet odottaa niiden avaamista. 

Lilli alkoi kuulostaa mietteliäältä. Isä oli sanonut, että joululahjat eivät tulisi hotelliin, jossa he majoittuivat. Joulupukilla oli isän mukaan muuta tekemistä. Lilliä se harmitti. Miten isä saattoi sanoa niin, eikö hän voisi vaikka soittaa joulupukille ja pyytää tätä tulemaan? Lilli kertoi tilanteesta pojille. Eimu ja Adam kuuntelivat ihmeissään, eivätkä tienneet mitä sanoa Lillille, katselivat vain toisiaan hämillään. Eimu ei osannut kuvitella joulua ilman lunta ja lahjoja. Adamille lumi oli ollut yllätys Suomeen muuttaessa. Ensimmäisen pitkän talven jälkeen Adam kuitenkin piti lumesta, ja osasi kuvitella, mitä Eimu tuumi.  Lilli huikkasi, että nyt täytyy mennä; uima-allas kutsuu ja toivotti vielä hyvää joulua kaikille. 

Joulu ilman lahjoja?

Eimu ja Adam miettivät hetken, miten he voisivat auttaa Lilliä? Olisiko joulua ilman lahjoja? Eimu ja Adam päättivät jutella asiasta Papan kanssa. “Pappa, oliko silloin lahjoja kun sinä olit lapsi?” kysyi Eimu. Pappa muisteli hetken ja nyökkäili kertoessaan “Kyllä, minun isäni oli rakentanut puusta monenlaista. Hän oli näppärä käsistään, eikä koskaan unohtanut meitä jouluna.” Eimu ja Adam katsoivat toisiaan ja kertoivat Papalle, mitä Lilli oli sanonut. “Pappa, mitä me voisimme tehdä?” kysyivät he yhteen ääneen.

Pappa ehdotti, että he kaikki kolme menisivät keittiöön kuumalle kaakaolle. Kuuma kaakao oli Papan mieleen ja se auttoi usein pääsemään hyvään ratkaisuun. Mamma oli keittiössä juttelemassa lasten vanhempien kanssa ja lupasi laittaa kaakaon tulemaan. Pojat odottivat jo kuumeisesti, mitä Pappa ehdottaisi tilanteen ratkaisemiseksi, mutta eivät halunneet hoputtaa Pappaa. He tiesivät, että hyvät ratkaisut tulisivat ajan kanssa. Pappa sanoikin usein: "Hiljaa hyvä tulee." 

Poikien juodessa kaakaota, Pappa arveli mielessään Lillin isän tarkoittavan, että Joulupukin muu tekeminen oli varmasti sitä, että lahjat olisivat tulleet heidän kotiinsa matkan aikana. Vaikka Lilli, ja nyt myös Eimu ja Adam luulivat, että niitä ei tänä vuonna tulisi lainkaan. Kertomatta tätä Pappa lupasi pojille, että soittaisi Lillin isälle. Ja niin hän tekikin hörpättyään oman kaakaonsa loppuun. Pappa ja Lillin isä sopivat, että salaisuus säilytettäisiin, mutta helpottaakseen Lillin pettymystä, Pappa lisäisi yhden lahjan Lillille heidän kuusensa alle. Kun perhe palaisi matkalta, he tulisivat kylään Pappa ja Mamma Mian luokse ja Lilli saisi samalla lahjansa.

Mitä ihmettä? 

Vihdoin kaikki pääsivät asettumaan joulupöytään. Tarjolla oli herkullisia ruokia. Kaikki söivät itsensä kylläisiksi ja kiittelivät ruuasta. Sitten käytiin lahjojen pariin. Eimu ja Adam saivat jakaa lahjat. Jokainen avasi niitä vuorollaan, ja muut seurasivat, mitä kukin sai. Se oli heillä perinne; siten kaikki voisivat jakaa yhteisen ilon lahjojen saamisesta. Eimu sai lahjaksi legopaketin, villasukat ja toivomansa lentokone-palapelin. Adamin paketissa oli myös villasukat, pari kirjaa, sekä juuri se mitä hän oli toivonut; taidetarvikepaketti. Adam piti maalaamisesta ja muustakin taiteen tekemisestä. 

Joukossa oli myös lahja, jonka päällä luki: "Lillille". Eimun ja Adamin silmät kirkastuivat; Joulupukki oli varmasti luullut Lillin perheineen tulevan heidän luokseen viettämään joulua, ja tuonut siksi Lillin lahjan sinne, eikä Kanariansaarille. Pappa hymyili lempeästi ja kertoi, että Lilli perheineen tulisi kylään joulun jälkeen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Kuten aina lopulta, myös nyt kaikki oli järjestynyt. Lillille oli lahja ja kotiin palatessa odottaisi yhteinen leikkipäivä Eimun isovanhempien luona. Ja kenties jotakin muuta yllätystä, mutta hyss!!… siitä tiesivät vain Pappa ja Lillin isä. Eimu oli tyytyväinen, että oli toivottanut Lillille hyvää matkaa, eikä toivonut liian kovasti hänen jäävän Suomeen jouluksi. Nythän he saisivat viettää aikaa yhdessä, kun Lilli palaisi. 

Aattoilta jatkui, ja sitä vietettiin yhteisten pelien ja leikkien parissa. Eimun isän ja Papan lempijuttu oli tietokilpailu, jota pelattiin joka vuosi. Pappa ja isä halusivat aina kumpikin voittaa, ja joskus kilpailu kävi todella kuumana. Tänä vuonna he eivät kilpailleet niin kovasti voitosta kuin yleensä; he halusivat antaa muillekin mahdollisuuden. Lopulta kilpailun voitti Adamin isä, joka totesi, että ensi vuonna hän voisi vuorostaan koota kilpailun kysymykset, jos he viettäisivät joulun yhdessä. Kaikilla oli hauskaa ja välillä syötiin herkkuja. Illan pimetessä Pappa sytytti parvekkeelle kauniin kynttilämeren muistuttamaan joulun valosta ja laulettiin yhdessä joululauluja Eimun äidin säestäessä heitä pianolla.

Kotona jälleen (joulupäivä)

Eimun perhe palasi kotiin joulupäivänä. Kaikki olivat iloisia yhteisestä joulusta, jonka olivat saaneet jakaa tänä vuonna Adamin perheen kanssa. Adamin perhe oli kiittänyt kaikkia yhteisestä joulusta; se oli ollut heille tärkeä etenkin nyt, kun isovanhemmat eivät olleet Suomessa.

 

Illalla kaikkien jo nukkuessa Eimu katseli kotonaan joulukuusta, jonka oksilla kimalsivat pienen pienet led-kynttilät. Äiti oli laittanut joulukuusen viereen seimen, jonka isovanhemmat olivat tuoneet Italiasta. Eimu oli ihan hiljaa. Hänen sisällään välkkyi joulun tähti. Sellainen kuin pojalla oli ollut Papan tarinassa. Eimu katsoi ulos ikkunasta, myös siellä tuikki tähdet. Silloin Eimu tunsi, että millään muulla ei ollut väliä, oli vain niin hyvä olla. Tästä kokemuksesta varmasti Papan tarinakin kertoi. 

Eimu jäi istumaan joulukuusen äärelle, ja hiljalleen yön laskeutuessa hänen päänsä painui vieressä olevalle tyynylle, johon hän nukahti. Tähti tuikki yhä, vaikka Eimu nukkui, ja sen valo ei varmasti himmenisi ihan hetkessä.

Olipa ollut hieno aatto!

Read More