Eimu ja Lohikäärmemaa

 Koulussa (AAK-KO-SET)

Oli tammikuu. Ensimmäistä luokkaa oli käyty puoli vuotta.  Äiti ja isä olivat koululla käydessään sanoneet opettajalle, että Eimun pitäisi oppia jo lukemaan. Heidän mielestään ei riittänyt, että Eimu harjoitteli yhä kirjaimia ja ta-va-si joi-ta-kin sa-no-ja. Heidän mielestään Eimu tarvitsisi tukiopetusta ja paljon harjoittelua, että hän oppisi pian lukemaan.

Eimua harmitti. “Aakkoset. Eimu ei muista niitä”, oli isä sanonut. “Mitä siitä?” Eimu ajatteli. Hänen mielestään ei ollut mitään tiettyä päivää, jolloin olisi pitänyt osata lukea. Ja osasihan hän piirtää ja kuvista kuka tahansa saattoi ymmärtää, mistä oli kyse, vaikka ei olisi puhunut edes samaa kieltä.

Eimu ei halunnut enää opetella lukemista. Vaikka joskus häntä kiinnostikin, mitä jossakin luki (esimerkiksi se, mitä lohikäärmeet olivat kirjoittaneet kallioseinämiin Lohikäärmemaassa). Hän katsoi pitkään vanhempiaan, vilkaisi opettajaa, veti hupun kasvoilleen ja halusi olla yksin.

Opettaja katsoi Eimua, sitten hän katsoi Eimun vanhempia ja näytti huolestuneelta. Hän osoitti kädellään kevyesti Eimun suuntaan ja nyökkäsi. Eimun vanhemmat katsoivat toisiaan ja ymmärsivät mistä oli kyse. Aiheesta ei olisi pitänyt keskustella Eimun kuullen, he ajattelivat. Kuin yhteisestä päätöksestä, keskustelu vaihtui muuhun.

Eimusta oli tylsää kuulla, kun hänestä puhuttiin. Se oli ärsyttävää, eikä Eimu tiennyt mitä tehdä. Toisinaan hän alkoi pomppia ja kysellä kaikenlaista äidiltään ja isältään, jotta voitaisiin jo lähteä kotiin. Toisinaan hän vetäytyi omaan maailmaansa; Lohikäärmemaahan, sinne, missä hän nytkin oli. 

A…A…K...O...S...E...T…hän mutisi itsekseen. Kyllä minä ne vielä opin.

 

Eimu piirtää Lohikäärmemaan

Matematiikan tunti alkoi, mutta Eimu jatkoi piirtämistä. Opettaja heijasti älytaululle tunnin ensimmäisen tehtävän. Eimu mietti mitä vanhemmat olivat sanoneet eikä hän  tykännyt siltä. Hänestä oli niin turhaa väittää, että pitäisi osata lukea tiettynä päivänä, tietyssä iässä, ehtisihän sitä myöhemminkin. Kaikki aikuiset osaavat; ainakin Eimu luuli niin. 

Eimulla oli paikka, jossa hän viihtyi yksin ollessaan. Toisinaan Eimu meni sinne myös koulussa, mikäli asiat menivät sekaisin tai jokin oli liian vaikeaa. Se oli Eimun pakopaikka. Samalla se oli paikka, jossa hän saattoi kerätä rohkeuttaan, jotta voisi kohdata niin lohikäärmeet kuin krokotiilit, sekä arkisemmatkin vaikeudet, kuten vaikkapa aakkosten opettelun.

Lohikäärmemaassa Eimu saattoi olla sankari. Eimun ystävinä siellä olivat suuri lohikäärme Uljas ja pienempi lohikäärmelapsi nimeltänsä Aurinko. Eimu osasi kirjoittaa ja tavuttaa jo heidän nimensä: UL-JAS ja AU-RIN-KO, vaikka ne muuten olivatkin niin vaikeita asioita Eimulle.

Usein Eimu piirsi seikkailuistaan Lohikäärmemaassa. Jokainen oppilas oli saanut vuoden alkaessa oman puuväripaketin. Eimun kynät alkoivat olla jo teroitettu lyhyeksi, niin paljon hän oli piirtänyt.

Eimu tykkäsi piirtää tarkasti. Hän piirsi kaikki yksityiskohdat, joita oli nähnyt Lohikäärmemaassa. Siellä oli upeat vihreät niityt, joilla saattoi nähdä kauniita, värikkäitä (ja toisinaan vähän pelottaviakin) lohikäärmeitä makoilemassa päiväunilla. Toisinaan taas pienemmät lohikäärmeet harjoittelivat tulenlieskojen puhaltamista. Siellä oli myös Muurahaistenluola, johon lohikäärmeet eivät olleet tervetulleita, mutta Eimu oli siellä käynyt kevätkekkereillä, katsomassa muurahaisten keväisen pesänrakennuksen kuhinaa. Siellä oli joki, jossa kuhisi kiiltäviä kaloja, sellaisiakin, joita Eimu oli nähnyt ollessaan Papan kanssa kalassa. Joskus Eimu toivoi, että voisi näyttää Lohikäärmemaan Pappa ja Mamma Mialle. He eivät varmasti säikähtäisi, vaikka Aurinko puhaltelisi pieniä tulenlieskoja heitä kohti. Aurinko teki aina niin, kun ei tuntenut uusia tulijoita.

Lohikäärmemaassa oli kaikki hyvin. Aiemmin siellä oli ollut pimeää, mutta Eimun tultua yhä uudestaan ja uudestaan sinne, paikka  oli muuttunut valoisammaksi. Aiemmin Lohikäärmemaassa oli ollut pelottava peikko, joka oli estänyt valoa tulemasta sinne, mutta nyt se oli karkotettu yhteistuumin kauas Lohikäärmemaan ääriin. Siellä se saisi harjoitella ystävällisenä olemista ja sitä, että ei enää kiusaisi muita pimentämällä kaikkea pahoilla ajatuksillaan. Nyt kenenkään ei tarvinnut pelätä Lohikäärmemaassa, vaikka toisinaan siellä tapahtuikin monenlaista jännittävää. 

Lohikäärmemaassa ollessaan Eimu saattoi harjoitella vaikkapa miekkailua. Sitä opetti kaikkein suurin Lohikäärme Angora. Angora aina kannusti Eimua kokeilemaan uudestaan, jos hän ei joskus onnistunut. Angoran sisko Lyyra piti koulua lohikäärmelapsille. Koulu oli rauhallisessa paikassa, luolassa, jossa oli yllin kyllin tilaa ja sen katossa oli siellä täällä pieniä ametisteja. 

Lohikäärmemaan koulussa harjoiteltiin muun muassa aakkosia. Mutta ei niin kuin Eimun omassa koulussa, vaan ihan muulla tavoin. Lohikäärmeet nimittäin eivät istuneet ja kirjoittaneet, vaan he tekivät lieskoja taivaalle kirjainten muodossa. Harjoitellessa ei aina onnistunut, joskus U:sta tulikin O tai A:sta V. Kaikilla oli hauskaa lieskoja katsellessa ja jokaista kirjainta kokeiltiin yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes se onnistui. Eimu taas ei voinut tehdä lieskoja, joten hän kirjoitti liidulla seinälle; paikkaan, jonka Angora oli antanut hänen käyttöönsä, kaiken, minkä oli nähnyt lohikäärmeiden tekevän taivaalle. 

Toisinaan Eimu liittyi mukaan koulutunnille, kun ei ollut liian väsynyt oman koulun harjoittelusta. Eimu ei tietenkään voinut tehdä lieskoja, mutta silloin hän kirjoitti kirjaimia Lohikäärmemaan pehmeään hiekkaan, niin pehmeään, että sellaista ei oltu nähty lähes missään. Hiljalleen Eimu oppi, kirjain kirjaimelta, virhe virheeltä, ja aina onnistuessaan hän huomasi Lyyran tyytyväisenä hymyilevät kasvot vierellään. 

Opettaja ihastuu Eimun piirroksiin

Tunti oli päättynyt. Opettaja tuli Eimun luokse ja pyysi, että voisi nähdä Eimun tehtävät. Eimu jähmettyi. Mitähän opettaja sanoisi, kun näkisi, että hän ei ollut tehnyt tehtäviä  lainkaan. Opettaja nosti kirjaa katsoakseen tehtäviä. Samalla alta paljastui piirros, jonka Eimu oli piilottanut tunnin päättyessä. Piirros oli kartta Lohikäärmemaasta. Opettaja otti nyt myös piirroksen käteensä ja katsoi sitä tarkasti. “Eimu, mikä tämä on?”

Eimu ei tiennyt mitä vastata. Ei ollut reilua, että hän ei ollut tehnyt tehtäviään, vaikka opettaja oli niin innokkaasti opettanut. “Se on sellainen piirustus” sanoi Eimu. 

“Tämähän on hieno!” sanoi opettaja. Eimun silmät kirkastuivat. Ehkä hän voisi kertoa Lohikäärmemaasta opettajalle. Hän pyysi opettajaa antamaan piirustuksen, jotta voisi kertoa siitä lisää. Opettaja antoi piirustuksen  ja hymyili.

“Tässä on Lohikäärmemaan portti. Ja tässä minä tapasin ensimmäisen kerran Uljaan ja Auringon. Ja tässä…” Eimu kertoili Lohikäärmemaasta. Opettaja kuunteli tarkkaavaisesti. “Oletpa sinä taitava. Paikka näyttää todella kiinnostavalta” sanoi opettaja. Eimu kiitti ylpeänä, ja alkoi pakata reppuaan. Nyt hän voisi kertoa kotona, että opettaja oli kehunut häntä koulussa. 

 

Voiko tulla mukaan? 

Opettaja oli miettinyt Eimun kertomusta Lohikäärmemaasta. Seuraavana koulupäivänä hän halusi jutella siitä lisää Eimun kanssa. “Olisipa kiva, jos minäkin voisin joskus tulla mukaan noin hienoon paikkaan” opettaja sanoi. Eimu kummastui ja katsoi opettajaa silmät pyöreinä. Siitä Eimu ei ollut varma pääsisikö sinne muita? Ja vieläpä opettaja. Mitä jos opettaja haluaisi alkaa opettamaan sielläkin aakkosia tai matikkaa. "Blaah" ajatteli Eimu, ja vain hymyili kummastuneena opettajalle. Oppitunti jatkui, mutta Eimu muisti opettajan ehdotuksen koko koulupäivän ajan.

Miksipä ei?

Eimu oli miettinyt opettajaa ja sitä voisiko hän tulla mukaan Lohikäärmemaahan. Eimu ei ollut vieläkään varma, mutta hän oli päättänyt, että voisi antaa opettajan kokeilla. Miksipä ei? Hän aikoi ehdottaa opettajalle, että jonakin päivänä koulun jälkeen he voisivat mennä sinne yhdessä. 

Koulupäivän päätyttyä Eimu meni opettajan luokse. “Kyllä sinä voit tulla minun kanssani Lohikäärmemaahan. Mutta sinun pitää olla siellä varovainen, etkä saa kertoa siitä muille” sanoi Eimu. “Oi, hieno juttu. Olinkin odottanut, että mitä vastaisit ehdotukseeni” vastasi opettaja. Sitten istuttiin alas. Ensin Eimu kaivoi esiin Lohikäärmemaan kartan, jonka hän oli näyttänyt opettajalle aiemmin. Sitten hän alkoi kertoa, mitä siellä voi tehdä ja mitä ei ja miten sinne pääsisi. Eimun kerrottua kaiken, molemmat vetivät päänsä syvälle hupun uumeniin ja matka alkoi. 

Eimu seurasi koko ajan, miten opettaja suhtautui retkeen. Hän oli päättänyt kuitenkin luottaa opettajaan ja halusi näyttää kaikki Lohikäärmemaan tärkeät paikat hänelle. Ensin he kulkivat yhdessä polkua pitkin joka johti heidät Auringon ja Uljaan kotipesälle. Täällä opettaja sai tervehtiä heitä; se oli hänen ensimmäinen tapaamisensa lohikäärmeiden kanssa. Opettaja näytti hieman aralta ja katseli vuorotellen Eimua ja lohikäärmeitä. Välillä hänen päänsä pyöri eri suuntiin, eikä hän tiennyt mihin katsoa. “Tässä on Uljas ja Aurinko” Eimu esitteli ja opettaja tervehti heitä. Sitten Uljas ja Aurinko alkoivat kertoa viimeisimmistä Lohikäärmemaan tapahtumista ja molemmat; etenkin Eimu kuunteli korvat höröllään.

Keskustelun jälkeen oli aika lähteä kiertämään paikkoja. Opettaja seurasi Eimua ja lohikäärmeitä tarkasti, ja oli melko hiljainen. Lohikäärmemaassa oli paljon kauniita maisemia, kummut nousivat ja laskivat, järvi kimmelsi kirkkaana, kuin sen pinnalla olisi ollut timantteja ja tuuli puhalsi kevyesti. Oli kaunis päivä; juuri sopiva opettajan ensimmäiseen vierailuun. 

Kierreltyään eri puolilla Lohikäärmemaata, he saapuivat lopulta lohikäärmeiden koululle. Lohikäärmeiden opettaja ei ollut paikalla; koulupäivä oli jo päättynyt. Kuitenkin he kurkistivat sisälle, ja nähtyään Eimun koulun seinälle kirjoittamat aakkoset ja sanat, opettajan ilme kirkastui. “Eimu, sinähän osaat!” opettaja totesi iloisena. Eimu hymyili kainosti, sillä hän tiesi, että hänen pitäisi vielä opetella paljon, kunnes äiti ja isä olisivat tyytyväisiä. Näin Eimu oli päätellyt koulussa käydyn  keskustelun perusteella.

 

Juhlat lohikäärmemaassa

Aurinko ja Uljas eivät malttaneet olla kertomatta muille lohikäärmeille, että Eimu oli tuonut oman opettajansa käymään Lohikäärmemaassa. He puhalsivat ilmaan suuret liekit, joissa luki teksti; “Tule koululle, Eimulla on vieras ja nyt juhlitaan”. 

Ensimmäisenä saapui Angora, joka olikin jo kaivannut, että voisi joskus tavata Eimun opettajan. Tai ylipäätään jonkun muun opettajan, sillä Lohikäärmemaassa ei ollut muita opettajia. Angora tervehti opettajaa kohteliaasti kumartaen, ja opettaja vastasi samoin. Oli kuin kaksi kuninkaallista olisivat tavanneet toisensa, toisen valtakunnassa vierailun aikana. 

Hiljalleen paikalle alkoi saapua muitakin lohikäärmeitä. Osa kantoi tarjottimia, osalla oli mukana erilaisia laukkuja, joista törrötti muun muassa ilotulitusraketteja ja muita juhlatarvikkeita. Lohikäärmeet pitivät juhlista ja he eivät olleet pitäneet niitä vähään aikaan, joten tervetuliaisjuhla oli paikallaan. 

Juhlahumua kesti aikansa, kunnes oli tullut iltahämärä ja aika lähteä. Ennen lähtöä lohikäärmeet halusivat vielä pitää pienen ohjelmanumeron ilotulituksen kera. Taivaalla leiskui eri väriset ilotulitukset, jotka lohikäärmeet sytyttivät puhaltamalla tulta. Se oli Eimusta hauskaa; sellaista ei ihan joka päivä nähnyt. Lisäksi lohikäärmeet olivat keksineet yhdessä, että näyttäisivät opettajalle, miten he harjoittelivat kirjaimia. Ja niin iltataivas sai uudenlaisen nähtävyyden, kun eri aakkoset ilmestyivät vuorotellen leiskuvana kohti tummuvaa taivasta. 

Lopulta lohikäärmeet saattelivat heidät takaisin lohikäärmemaan porteille ja toivottivat heidät tervetulleiksi uudestaan; ihan milloin vain. 

Paluu koululle

Eimu ja opettaja istuivat luokassa. Molemmat ottivat huput päästään. Aika oli pysähtynyt, koulussa kello oli vasta puoli kaksi, vaikka lohikäärmemaassa ilta oli ollut jo pitkällä. Opettaja oli mykistynyt, eikä tiennyt mitä sanoa. Nyt hän oli nähnyt kaiken sen mistä Eimu oli kertonut karttaa esitellessään. Eimu oli tyytyväinen, että oli ottanut opettajan mukaan. Oli hienoa jakaa itselle tärkeitä asioita. 

Lohikäärmemaassa oli taikaa, jota ei muualta voinut löytää. Siellä Eimu oli oppinut olemaan rohkeampi, ja hän uskoi nyt itseensä enemmän kuin ennen. Opettaja katsoi Eimua hymyillen; hän oli ylpeä siitä miten hienosti Eimu oli päihittänyt vaikeudet ja oppinut niin paljon. Opettaja rohkaisi Eimua jatkamaan lukemisen harjoittelua; missä se ikinä tapahtuisikaan. Eimu varmasti oppisi ja samalla olisi monta kokemusta rikkaampi.