Eimu ja retkipäivä

Eimu oli saanut vihdoinkin muutaman kaverin koulusta. Eräs kavereista oli naapuriluokan Lilli. Lilli asui samassa talossa Eimun kanssa ja he kävelivät usein yhdessä kouluun ja sieltä kotiin. Eimu ja Lilli olivat hyvät ystävät ja he leikkivät toisinaan yhdessä kotipihalla, kun naapuritalon lapset eivät olleet paikalla. Eimu ja Lilli tunsivat lapset koulun pihalta. Siellä heidän kanssaan saattoi jopa leikkiä, mutta kotipihalla he muuttuivat toisenlaisiksi ja alkoivat huudella ja nimitellä toisia.  

Eimu auttaa ystävää

Eräänä päivänä koulussa oli ekaluokkalaisten yhteinen retkipäivä. Retkikohteena oli kaupungin puutarha, jossa tutustuttaisiin eri maista tuotuihin kasvilajeihin. 

Eimu ja Lilli olivat innoissaan retkestä. Eimu oli kuullut, että siellä olisi lihansyöjäkasvikin. Mikä olisikaan mukavampaa, kuin viettää päivä trooppisessa ilmastossa puutarhalla, kun ulkona satoi vettä. 

Retkireppuun oli pakattu kotoa eväitä, istuinalustat ja koululta otettu mukaan vielä täydennystä eväisiin. Eimu oli saanut kotoa evääksi makkaravoileipää ja pillimehun. 

Kun kaikki oli valmiina, oli aika lähteä. "Pikaisesti pukemaan" , huudahti opettaja, bussi lähtisi 15 minuutin kuluttua koulun viereiseltä pysäkiltä. Nyt pitäisi muistaa ottaa kaikki tarvittava mukaan ja pukea ripeästi.

“Apua! Paniikki iskee”; huudahti Lilli, jolla oli tullut kiire pukea. Lillillä oli vaikeuksia saada vaatteet päällensä; ne menivät aina sikin sokin. Lilliä hermostutti. Kiire ja pukeminen olivat Lillille hankalaa. Vaatteet alkoivat aina kiristää, tai ne olivat siskon vanhoja eivätkä enää mahtuneet kunnolla Lillillekään. Joskus Lilliä vain harmitti, ja pukeminen alkoi jännittää, kun se oli niin usein vaikeaa. Ehtisikö hän mukaan? Lilli huomasi, että hänen omat eväänsä olivat jääneet luokan pulpettiin, kun he olivat pakanneet koulun eväitä luokassa. Lillin reppu oli ollut niin täynnä, että hänen oli pitänyt tyhjentää se ensin, jotta saisi kaiken pakattua. Nyt Lilliä alkoi itkettää, ja pian se muuttui jo äänekkääksi itkuksi. “En ehdi mukaan”, vaikeroi Lilli. 

Eimu huomasi itkevän Lillin, sillä heidän naulakkonsa olivat käytävän vastakkaisilla puolilla. Eimu puki nopeasti omat vaatteensa, nappasi reppunsa ja riensi Lillin luokse. “Mikä sinulla on hätänä?” Eimu kysyi. Lilli ei saanut sanaa suustaan, itki vain hysteerisenä ja viittoili luokkaan. Eimu näki Lillin pulpetin päälle jääneet eväät. "Ovatko nuo sinun, tarvitsetko apua?”, kysyi Eimu. Lilli nyökkäsi ja rauhoittui hieman. Hän alkoi pukea. Sillä välin Eimu juoksi luokkaan hakemaan unohtuneet eväät ja toi ne Lillin reppuun. Eimun palatessa Lilli oli saanut jo takin päälle, ja hän jo hieman hymyili Eimulle, vaikka olikin vielä harmissaan tilanteesta. Nyt molemmat olivat valmiina ja matka kohti bussipysäkkiä ja sieltä kaupungin puutarhaa kohti alkoi. 

Perillä Kaupungin Puutarhalla

Kaupungin Puutarhalla oli kiinnostavaa. Tosin heitä oli niin monta yhtä aikaa liikkeellä, että kiirettä piti. Piti kiertää koko alue oppaan matkassa varatun ajan aikana. Eimua ja Lilliä olisi kiinnostanut jäädä katselemaan kasveja pidemmäksi aikaa, ja vaikka leikkiäkin hieman, mutta kaikkien piti seurata opasta joka eteni nopeasti paikasta toiseen kertoillen kasvien nimiä. 

Eimu huomasi puutarhanhoitajan, joka kävi kastelemassa kasveja, noukki huonot lehdet ja näytti lannoittavan kasveja. Eräässä puutarhan huoneessa oli paljon viherkasveja ja suuri lampi, jonka keskellä kasvoi “Jättilumme”.

Kierros jatkui. Sitten tuli ruokatauon aika. Puutarhan opas antoi koululaisille poikkeusluvan syödä puutarhalla. He saisivat valita, missä istuivat, kunhan siivoaisivat jälkensä, eivätkä roskaisi paikkoja. Suurin osa lapsista löysi heti paikkansa. Eimu ja Lilli olivat jonon hännillä, ja jäivät viimeisiksi paikan valinnassa. Jäljellä oli enää sademetsähuone, jossa oli lihansyöjäkasvi ja muita trooppisia kasveja. Ei auttanut muuta kuin mennä sinne syömään.

Lihansyöjäkasvi. Eimun katsellessa sitä hänen kasvonsa alkoivat muuttua kalpeiksi ja silmät pyöristyivät. “Mitä jos se hyökkää, nappaa Eimun eväät tai vaikka Lillin?” Sen terävät piikit näyttivät pelottavilta. Ei se iso ollut, mutta Eimu oli nähnyt sisään tultaessa puutarhan pihalla “Turbe- kasvilannoite” nimisen paketin, jonka kyljessä oli ollut teksti; “Tällä saat kasvisi kukoistamaan. Jättikasvu-takuu”. Nyt hän mietti, oliko lihansyöjäkasville annettu myös tätä lannoitetta, kun puutarhan hoitaja oli ollut kierroksellaan. 

Nyt lähdetään

Eimu ja Lilli söivät eväitään ja vilkuilivat samalla ympärillä olevia kasveja, etenkin sitä lihansyöjäkasvia. Eimu kertoili Lillille isoäitinsä, Mamma Mian kertomaa tarinaa siitä, kuinka hän ja Isoisä-Pappa olivat tavanneet toisensa sademetsässä, jossa he olivat olleet matkatoimiston järjestämällä turistimatkalla. Mamma Mia oli pelästynyt matkalla käärmettä, ja Pappa oli rientänyt auttamaan; siitä oli alkanut heidän yhteiselonsa. Syy miksi Eimu muisteli tarinaa nyt, johtui tietysti kasveista; olihan Mamma Mia oivallinen kasvituntija, ja oli ottanut siltäkin reissulta lukuisia kuvia kasveista, joita oli myös esitellyt Eimulle. Eimu oli tunnistanut joitakin samoja kasveja puutarhan sademetsä huoneesta, kun he olivat kulkeneet siellä. 

Eimu jatkoi tarinaa, ja muisti mitä isoisä oli kertonut samasta matkasta lisätäkseen jännitystä Mamma Mian tarinaan. Pappa oli sanonut samalla Mamma Mialle silmää vinkaten, että olihan matkalla nähty lihansyöjäkasvikin, joka sitten hotkaisi Mamma Miaa uhanneen käärmeen.

Tässä vaiheessa Lilli alkoi näyttää pelokkaalta. Eimukin katsoi vieressä olevaa lihansyöjäkasvia. Se näytti pieneltä, mutta mitä jos se tosiaan  oli saanut lannoitetta. Lapset vilkaisivat toinen toisiaan, pakkasivat pikaisesti loput eväät reppuun ja lähtivät juosten toisten luo. Muut lapset, opettaja ja paikan opas katselivat ihmeissään, kun sademetsähuoneen ovi avautui ja Eimu sekä Lilli juoksivat sieltä kasvot kalpeina. 

Opettaja auttaa

Henri-opettaja pysyi rauhallisena. Olihan hän jo tottunut siihen, että oppilaiden kanssa saattoi syntyä monenlaisia tilanteita. Niissä opettajalta vaadittiin rautaisia hermoja ja kärsivällisyyttä, sekä usein myös huumoria. Moni tilanne ratkesi pienellä selvittelyllä tai, pienellä hauskalla lauseella. Eiväthän asiat, joista tilanteet alkoivat usein ratkettuaan niin vakavia olleet, ja tärkeintä oli tulla toimeen keskenään. 

Eimu ja Lilli olivat kauhuissaan. Molemmat yrittivät selittää kilpaa mitä oli tapahtunut. "Siellä on..." sanoi Lilli ja Eimu sai sanotuksi vain: "Lihansyöjä. Siellä se on". Molemmat hokivat jotain lannoitteesta ja suuresta kidasta, joka ammotti auki viereisessä huoneessa. Kun Henri-opettaja yritti lähteä katsomaan mitä siellä oli, molemmat tarttuivat häntä hihoista ja repivät toiseen suuntaan. "Mitä te nyt?" Henri-opettaja ihmetteli. Eimu ja Lilli puistelivat päätään ja pitivät kiinni opettajan hihasta. Opettaja rauhoitteli heitä. "Kyllä minä pärjään, ja onhan täällä paikan hoitaja paikalla".

Henri-opettaja avasi oven. Huoneessa ei näkynyt mitään erikoista. Siellä ei ollut edes ketään vierailijoita. Kaikki näytti olevan ennallaan ja hyvin. 

Paluu koululle

Sitten lähdettiin takaisin koululle. Eimu ja Lilli olivat hiljaisia matkan aikana, he eivät olleet vielä täysin toipuneet tapahtuneesta, vaikka Henri-opettaja oli vakuuttanut heille, että mitään syytä pelkoon ei ollut. He olivat varmoja, että jokin ammottava kita siellä oli ollut ja olisi yhä. Eimu ja Lilli eivät enää koskaan halunneet mennä Kaupungin puutarhaan, ainakaan siihen huoneeseen, niin peloissaan he olivat. “Paitsi jos Pappa ja Mamma Mia olisivat mukana”, mietti Eimu.

Paluumatkalla Eimulla alkoi matkapahoinvointi. Henri-opettaja istui hänen vierelleen ja taputti olalle ja sanoi: “Kyllä kaikki järjestyy...” Eimu katsoi bussin ikkunasta ulos kasvot kalpeana, ja pyysi oksennuspussia. Lillillä oli muuta mielessä, Hän oli alkanut piirtää tapahtuneesta omaan päiväkirjaansa; niin jännittävä retki oli ollut.